sunnuntai 1. lokakuuta 2023

.

August Heino kasvoi yksinyrittäjästä merkittäväksi teollisuusmieheksi

Heikki Bohm kertoi kivimies August Heinon mielenkiintoisen elämäntarinan Ruokolahti-talolla tiistaina 8.8. August Heino oli Heikki Bohmin Elvi-äidin isä.

August Heino aloitti ’yksinyrittäjänä’. Työpäivät olivat pitkiä ja toimialan huomioon ottaen varmasti myös rasittavia. Arkistoista löytyy ’elinkeinoilmoitus’ hautakiviveistämöstä, joka ajoittuu kolmekymmentäluvulle, mutta tosiasiallisesti August Heino perusti Heinon Kiviliikkeen Ruokolahdelle jo vuonna 1925.
- Alkuun tehtiin paljon kivinavettoja ja rakennusten perustuksia. Myöhemmin hautakivien valmistus sai yhä merkittävämmän sijan liikkeen tuotannossa, kertoi Heikki Bohm.
- Jo August Heinon aikana yritys työllisti parhaimmillaan nelisenkymmentä ihmistä, myöhemmin paljon sitäkin enemmän. Augustil-
la oli kuorma-auton liikennelupa, ja hän teki myös sepän töitä pajassaan.

Antrean seutu oli viime vuosisadan alussa itäsuomalaisen kiviteollisuuden kannalta merkittävää aluetta.
Heinon Kiviliikkeen ensimmäisenä työkohteena kerrotaan olleen Ruokolahden kirkon kiviportaat.
- Työ vaati suurta ammattitaitoa.Kun ottaa huomioon sen aikaiset työvälineet, voi vain ihailla kuinka mittatarkkaa työtä on pystytty tekemään. Toisaalta raskaitten kivien liikutteluun ei ollut olemassa nykyaikaisia nostureita, kertoo Bohm.
Dynamiittiakin oli vasta vähäisessä määrin käytössä louhintaan.
- Hautakivien viimeistely on tapahtunut hiomalla vaan kiviä vastakkain jonkinlainen hionta-aine välissä.
 
Heinon kivimiesten käden jälkiä voi ihailla esimerkiksi Imatrankosken pato- ja voimalarakenteissa. Myös Ruokolahden sankarihautausmaan portti kivisine vartiosotilaineen on Heinon kiviliikkeen toteuttama, samoin kuin Imatran kaupungintalon graniittiset kivilaatoitukset.
 
August Heino kuoli vuonna 1948. Vuonna 1951 perillisten jatkama yritys muutti Ruokolahdelta Imatran Karhumäelle. 1980-luvulla kiviliike myytiin pois suvun omistuksesta. August Heinon perilliset jatkoivat kuitenkin hautakivien osalta toimintaa pienemmässä mittakaavassa. Tänä päivänä yritys on Imatran Kivikaiverrus Oy, yrittäjinä Augustin tyttärenpojan, Reima Bohmin tytär Titta Rintala sekä Okko Bohm.

Jotkut aikalaiset ovat luonnehtineet August Heinoa rauhalliseksi ja jopa hiljaiseksi mieheksi. Esimerkiksi taloudessa palvelijana toiminut nuori nainen kuvaili häntä kärsivälliseksi ja ymmärtäväiseksi. Heikki Bohmin esityksen perusteella Augustista löytyi silti myös toinen puoli, ja hänen käytöksensä saattoi olla melko värikästäkin. Alkoholiakin tuonaikaisissa herraseurueissa nautittiin. Raskas työ vaati samoin työväeltäkin raskaat huvit.
- Hän oli lempeä, hyväsydäminen ja oikeudenmukainen. Hän ajatteli enemmän muita kuin itseään, vahvisti myös Tiistaitarina-tilaisuudessa mukana ollut 95-vuotias Senni Sopanen, joka kertoi omakohtaisia muistelmiaan naapurin ’Heinon sedästä’.
Myöhemmin Senni Sopanen itse sairaanhoitajana hoivasi Helsingissä juuri vakavasti sairastunutta muutaman kuukauden ikäistä Heikki-pienokaista.
- August Heino kuului myös Ruokolahden kunnanvaltuustoon ja kunnanhallitukseen, Työläistaustansa vuoksi hän edusti sosialidemokraattista puoluetta, kertoi Heikki Bohm.
 
- Heino muutti Ruokolahdelle 1910-luvulla Nousiaisista Länsi-Suomesta. August oli ottanut sukunimekseen Heino ja Toijalaan asettunut veljensä nimen Heinonen.
Vielä nykyisinkin Salosaaressa olevassa talossa näkyy muun muassa pihakivetyksessä vanhojen ammattimiesten käden jälki. Heinot asuivat nykyisen Hotelli Hirsirannan alapuolella olevassa vanhassa rantatalossa.

Jukka Ahonen