lauantai 25. toukokuuta 2019

.

Kylmää lenkkiä ja mansikkahilloa

Satu-Johanna Bom on ruokolahtelainen äiti, vaimo ja aikuisopiskelija, joka nauttii kesästä ja syö edelleeen lapsuutensa erikoista salaherkkua.

Kuka olet?

Minä olen Satu-Johanna Bom. Kanssani asustavat aviomieheni, opiskelemaan suuntaava neiti ja poika, joka on tuleva ekaluokkalainen. Lisäksi meillä on 9-vuotias mäyräkoira Väinö.

Missä ja miten asut?

Kotimme sijaitsee ihan Ruokolahden ytimessä eli tuttavallisesti Rasilan raitin varrella. Olemme asuneet omakotitalossamme nyt tänä juhannuksena seitsemän vuotta.

Mitä teet työksesi?
Olen aikuisopiskelija. Kymmenen vuoden välein on tullut ammatti aina uusittua. Kolmas kerta nyt toden ehkä sanoo.

Mitä harrastat?
Harrastukseni ovat aina painottuneet sinne tee se itse -puolelle, eli kaikkeen mitä voi itse tehdä aina varjostimista huonekaluihin, virkkauksesta vaatteisiin. Viime vuosina bloggaaminen on ollut ihan ykkösjuttu.

Mikä on kesässä hienointa?
No kesä itsessään: aurinko ja lämpö. Nyt onkin paras kesä ollut moneen vuoteen, lämmintä ja vihreää. Olen kokonaan kesäihminen.

Mikä on kesäherkkusuosikkisi?
Ei oikeastaan ole mitään erityistä, ehkä mehujäätelö jos nyt pitää joku löytää.

Mikä on parasta Ruokolahdella asumisessa?
Kaikki on lähellä, jopa naapurikaupunki. On kiva kulkea aamulla koiran kanssa ja sanoa huomenta vastaantulijalle. Saat taatusti tervehdyksen takaisin.

Mitä asioita muuttaisit täällä, jos saisit päättää?
Lapsille pitäisi saada leikkipuisto. Kunnassa toki nyt isot investoinnit koulun suhteen, mutta kunnon leikkipuisto on puuttunut aina. Satsaisin myös kesän koko perheen suurempaan tapahtumaan.

Kerro itsestäsi jokin asia, jonka vain harva tietää?
Syön edelleen lapsuuteni salaherkkua kylmää lenkkiä mansikkahillolla. Tosi tärkeä tieto kaikille, jotka aikoo kylään kutsua.

Katja Neuvonen

Tässä juttusarjassa haastatellaan eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia ruokolahtelaisia.

Ruokavarkaita ja pönttöuuniin piilottelua

Hernekeitto, veriletut, tilliliha, uuniperuna, makaronivuoka, kanaviillokki. Siinä on lista ruokolahtelaisten sukupolvien nimeämistä kouluruoista, jotka ovat painuneet muistoihin miellyttävinä makukokemuksina. Ruokia lueteltiin joukolla Ruokahti-seuran järjestämässä Tiistai-tarina-iltapäivässä, jonka 19.6. aihe ”Rohkea rokan syö” pureutui kouluruokamuistoihin.

-Tässä on 1950-luvun kouluruoan aikainen pulpetti ja tuossa on tämän päivän kouluruoan pulpetti. Miten ne eroavat toisistaan? Harri Tonder, tämänkertaisen Tiistai-tarinan alustaja kysyy osoittaen vierekkäin olevia pöytiä, joihin osallistujat saavat kuvitella kahden eri vuosikymmenen kouluruokailutilanteen.
-Ei pelkkää velliä, jota oman maitopullon kanssa syötiin, vastataan osallistujien joukosta.
Erona nousevat esille kouluaterioiden ravintoarvojen määrien nousu kuin itse ruokailuvälineiden muutos emalisista kupeista nykyaikaisiin ruokailuvälineisiin. Osallistujat puhuvat myös erityisruokavalioista, joista 1950-luvulla ei oltu kuultukaan.
-Oliko tarvetta erityisruokavalioille? Tonder heittää arvoituksen ja summaa, kuinka 1950-luvulla ruoka oli sitä yhtä ja samaa.
Tonder itse aloitti koulunkäynnin niinä aikoina, kun hänen koulussaan jokainen toi eväät mukanaan.
-Mukana oli maitopullo, joka oli vanha lääkepullo. Leivät oli kääritty paperiin, joillakin sanomalehtiin, Tonder kertaa.

Leivät oli kääritty paperiin, joillakin sanomalehtiin.

Viidennellä luokalla poika joutui jännittämään, olivatko hänen eväänsä tarpeeksi hyviä. Mikäli eväissä oli puutteita, saattoi hauis olla illalla kipeä.
- Luokallani oli kaksi isoa poikaa, joiden koti oli varaton. Pojat komensivat sopivan hetken tullen muut oppilaat jonoon. He pistivät kädet nyrkkiin ja löivät hauislihakseen. Pojat kysyivät jokaiselta, onko hyvät eväät, Tonder tarinoi.
Hän muistelee huvittuneena poikien lyöneen toiseen otteeseen, jos ruoat eivät poikia miellyttäneet. Seuraavana päivänä oli parasta täyttää eväsleivät runsaammin, jos halusi välttyä rosvoavien luokkatovereiden lyönneiltä.
Vähävaraisuus oli esillä Tonderin kouluaikoina. Kun koulun keittola avattiin, selvitettiin, kenellä ruoantarve oli todellinen.
- Koulujohtokunta nimesi varattomat ja varakkaat. Sen mukaan annettiin ruoka-avustus. Varakkaiden piti maksaa 50 penniä, jos halusi syödä keittoruoan, Tonder kertaa tapahtumia ennen ilmaisen kouluruoan tuloa.
- Siitä on tasan 70 vuotta. Suurena pula-aikana vuonna 1948 laki ilmaisesta kouluruoasta kaikille kansakoululaisille astui voimaan. Suomi tarjosi ilmaisen kouluruoan ensimmäisenä maailmassa, Tonder korostaa Suomen esimerkillisyyttä.

Varakkaiden piti maksaa 50 penniä, jos halusi syödä keittoruoan.

Tiistai-tarinaan osallistuneiden kesken eri kouluruokien maistuvuus herättää ristiriitaisia tunteita: jonkun inhokkiruoka onkin toisen suosikki.
On kuitenkin yksi ylitse muiden, joka ei kenenkään makunystyröitä sytytä: kalanmaksaöljy. Sitä lusikoituaan sai sanoa hyvästit ruokahalulle. Joillakin se lensi pönttöuunin solaan, kun valvova silmä vältti.
Vähemmän maistuvan ruoan syömisen välttelyä on harjoitettu sukupolvesta toiseen, sillä ruokailun jälkeen lautasen on pitänyt olla tyhjä.

Edelleenkin asiaa valvotaan. Sen vahvistaa keskusteluun osallistunut Ruokolahden koulun apulaisrehtori Aleksi Puustjärvi.
- Valtaosa syö oikein hienosti ja fiksusti ja toimii ohjeiden mukaan. Heikommin syöviä ohjeistetaan ja heidän kotiväen kanssa keskustellaan, Puustjärvi kertoo ja arvelee, ettei asiasta puinti tule loppumaan.
Aina on heitä, joille ruoka maittaa vähemmän.
- Ronklaamista on aina ollut jonkin verran. Lapsella makutottumukset ovat vähän erilaisia. Nyt sellaiset ruoat, jotka ovat hyviä, olivat lapsena kauhistus, Virpi Sikiö, edellisen Tiistai-tarinan alustaja tuumaa.
Sikiö kertoo oman kokemuksensa 70-luvulta, jolloin hän ensimmäisen kerran maistoi keittäjä-äitinsä paistamaa makaronilaatikkoa.
Uusi ruoka säikäytti pienen koululaisen. Sikiön reaktiona oli ollut itkuun parkaiseminen.

Ammattitaitoisia keittäjiä on arvostettu kouluruoan tekijöinä. Osallistujat ovat yhdenmielisiä siitä, kuinka Ruokolahden koulujen keittoloissa on osattu keittää laadukasta kouluruokaa.
- Monet, jotka ovat lähteneet Ruokolahdelta muihin kouluihin, ovat tulleet myöhemmin kehumaan, että kyllä täällä oli aika hyvät eväät, apulaisrehtori paljastaa.
Puustjärvi kehuu koulunsa aterioita ja varsinkin salaattitarjontaa. Hän myös tuo esille sen tosiasian, kuinka rajallisilla resursseilla maittava ja monipuolinen kouluateria luodaan.
Yksi valitettava asia on Puustjärven mukaan se, että kilpailutuksen myötä lähiruoan määrä on pienentynyt. Pula-aikoina ruoka tuli läheltä, ajoittain jopa oppilaiden omasta kodista. 50-70-luvuilla koulua käyneet muistivat kantaneensa kotoa keittolaan perunaa, lanttua ja marjoja.

50-70-luvuilla koulua käyneet muistivat kantaneensa kotoa keittolaan perunaa, lanttua ja marjoja.

Koulun opettajat myös saattoivat perustaa itselleen koulun pihalle puutarhan, jonka viereen tehtiin istutusrivejä oppilaille. Kun oppilas toi kuorman karjanlantaa, pääsisi hän osaksi kasvimaan sadosta. Oman kasvimaan perustamisen osallistujat tuumailivat hyväksi ideaksi tämänkin päivän kouluihin.

Vaikka 2000-luvun kouluruoka on runsas ja lähes ravintolalaatuinen annos, on entisaikojen kouluruokailussa asioita, jotka Tonderin mukaan voivat tästä päivästä puuttua.
Tonderilla on elävänä mielessä kouluruokailuhetki omien eväidensä parissa. Pulpetin linkku nostettiin ylös, pöydälle laitettiin ruokaliina, käytiin pesemässä kädet ja luettiin ruokarukous.
- Se oli rauhallisempi hetki. Jotain siitä sai enemmän, mikä nykyisestä puuttuu, Tonder kiteyttää.

Terhi Komulainen

Kesäteologi ratkoo Rubiikin kuutioita ja viihtyy Kauniskalliolla

Kuka olet?
Lyhyesti sanottuna voin todeta olevani Karri Oskari Natunen, 24-vuotias ruokolahtelaislähtoinen teologianopiskelija, joka asustaa suurimman osan vuodesta Joensuussa. Kesäisin asustan jossain muualla, tehden samalla kesäteologin töitä.

Missä ja miten asut?
Asun tällä hetkellä Pappilanpellolla, vanhempieni kulmissa. Talossa, jossa vartuin. Talossa, jonka olen tuntenut kodikseni niin pitkään kuin muistan. Vaikka olenkin jo viitisen vuotta asunut muualla kuin Ruokolahdella, koen silti Ruokolahden kodikseni. Ajattelen usein, että ihminen voi valita missä asuu, mutta se paikka, jonka ihminen tuntee kodikseen, valitsee ihmisen.

Miksi olet halunnut opiskella papiksi?
Teologianopiskeluhan ei varsinaisesti tarkoita sitä, että opiskelija haaveilee pappisurasta. Toki tähtäimessäni on joku päivä todeta peiliin katsoessani, että peilikuvallani on papinpaita päällä taikka liperit kaulassa.
Ennen kuin opiskelin teologiaa, opiskelin konetekniikkaa Lappeenrannan Teknillisessä Yliopistossa. Kuitenkin Lappeenrannassa opiskellessani koin, että en halua niin sanottua normaalia insinöörityötä tehdä loppuikääni.
Muistan pohtineeni, että mitähän minun tulisi tehdä elämälläni? Minulla oli jo tällöin tapana lukea vähintään muutama jae Raamattua päivässä ja juuri tuolla pohdinnan hetkellä satuin katsomaan yöpöydälläni lojuvaa Raamattua. Ja aloin pohtia että olisiko tässä minulle uusi tie?
Minulla oli tällöin jo muutama ystävä, jotka olivat joko parhaillaan opiskelemassa teologiaa tai valmistuneet teologian maistereiksi. Kyselin heiltä opiskelusta ja siitä, sopisinko itse mukaan. Päätin ainakin hakea ja käydä pääsykokeissa.
Kevään mittaan ennen pääsykokeita rukoilin joka ilta osana iltarukoustani, että jos Jumala todella minulta tätä haluaa, jonkunlainen merkki olisi mukava. Pääsykokeita edeltävänä iltana istuin Imatran rautatieasemalla. Viereeni junaa odotellessani istuin minulle täysin tuntematon mies, joka kysyi minulta hieman yllättävänkin kysymyksen: ”Mitä tuo kaulassasi riippuva risti sinulle merkitsee?”. Kerroin hänelle, että olen matkalla teologisen pääsykokeisiin, jotka ovat huomenna. Mies kertoi olevansa eläkkeellä oleva kanttori. Jäimme keskustelemaan hänen kanssaan Raamatusta, uskosta ja kaikkein eniten Raamatun tulkinnasta.
Pääsykoe oli kolmiosainen: englanninkielinen osio, luetunymmärtämiseen ja äidinkieleen perustunut osio ja pääsykoekirjaan perustuva osio, joka oli tärkein.
Esseekysymyksenä oli ”Kerro Augustinuksen Raamatuntulkinnasta”. Muistan olleeni hieman shokissa luettuani aiheen; olinhan juuri edellisenä iltana jutellut minulle aivan tuntemattoman miehen kanssa juuri tästä aiheesta. Olin tuossa hetkessä täysin varma, että tämä tulee olemaan se tie, jolle Jumala minua tahtoo johdattaa.
Kirjoitin esseen, minut hyväksyttiin opiskelemaan. En ole katunut hetkeäkään.

Mikä on parasta työssäsi?
Ihmisten kohtaaminen. Nautin erityisen paljon sosiaalisesta kanssakäymisestä. Historianystävänä nautin erityisesti siitä, kun kuulen kertomuksia ”vanhasta seurakunnasta” taikka siitä, miltä seurakunta on näyttänyt Ruokolahdella vaikkapa 40 vuotta sitten. Toisaalta nautin myös erityisen paljon nuorten kanssa työskentelystä. Seurakunnasta ja seurakuntanuorista tuli itselleni nuorempana niin rakkaita paikkoja, että jos pystyn jollekin nuorelle niin sanotusti avaamaan oven seurakuntaan ja uskonelämään, olen erittäin tyytyväinen. Nautin myös erittäin paljon Sanan äärellä olemisesta, olkoot tilaisuus mikä tahansa. Puhun mielelläni Raamatusta, tai kuuntelen, jos joku muu puhuu.

Kerro joku hauska tapahtuma työhösi liittyen?
Pari vuotta sitten ollessani kesäteologina Lauritsalan seurakunnassa kaikki kirkon äänentoistolaitteet sanoivat itsensä irti 15 minuuttia ennen messun alkua. Mielestäni oli hauskaa huutaa kirkossa luvan kanssa. Hauskan tilanteesta teki myös se, että koko messun ajan tuntui hyvin epäsuomalaiselta, sillä kirkon eturivit olivat täynnä ihmisiä.

Mikä on lempipaikkasi Ruokolahdella?
Kauniskallio. Vietin aika pitkälti kaikki kesät Kauniskalliolla 15-vuotiaasta parikymppiseksi, ja olen ollut onnellisessa asemassa sen suhteen, että olen saanut palata sinne kesäteologina. Moni elämäni parhaista muistoista sijoittuu juurikin Kauniskalliolle.

Mitä teet vapaa-ajalla?
Pelaan shakkia ja muita pöytä- ja pulmapelejä, luen paljon fantasiakirjallisuutta ja tykkään katsoa dokumentteja. Pelaan myös salibandyä teologianopiskelijoiden joukkueessa. Käyn jonkin verran erilaisissa kristillisissä tapahtumissa ja hartaushetkissä Joensuussa. Toimin myös tietokonetapahtumissa järjestäjänä erilaisissa suoratoisto- ja kuvapuolen tehtävissä. Lisäksi seuraan aktiivisesti urheilun puolelta NHL:ää ja eSportsin puolelta Starcraftia.

Kerro itsestäsi joku asia, jonka vain harva tietää?
Omistan paljon erilaisia Rubikin kuution variantteja. Ennätykseni niin sanotun normaalin Rubikin kuution ratkaisussa on 29.98 sekuntia.

Katja Neuvonen

Kirja Ahjärven historiasta

Viime vuoden keväällä ruokolahtelainen Jarmo Mäntykangas Googlasi kotiseutunsa ”Ahjärven” ja hakutulos oli tosi heikko. Tästä mies sai kipinän kirjan luomiseen
.
Aluksi Jarmo Mäntykankaan oli tarkoitus koota muutaman sivun historiikki ja lukea se kotikylän Suomi100-juhlassa. Historiikki alkoi kuitenkin työn edetessä laajenemaan ja siitä tulikin loppujen lopuksi 236-sivuinen oikea, kovakantinen kirja.

 Mäntykankaan kirjaan on taltioitu historiallisesti merkittäviä tapahtumia Ahjärveltä, jopa jääkauden lopulta lähtien aina 1980-luvulle saakka. Kirjassa käydään muuallakin Ruokolahdella ja Vuoksea pitkin jopa Laatokan suulla. Kirjan aiheita ovat muun muassa sodat, metsästys ja kalastus, metsätyöt, koulut sekä vanhat mittayksiköt.

Teoksensa lähteinä Mäntykangas on käyttänyt vanhojen kyläläisten tarinoita ja muistoja ja erilaisia historiikkeja sekä internetistä kaiveltuja tietoja. Aineistojen keräämiseen mieheltä meni noin kuukausi. Kirja on kuvitettu vanhoilla valokuvilla, Jarmo Mäntykankaan itse kuvaamilla  luontokuvilla, kartoilla ja taulukoilla.







Kirja ei suinkaan ole Mäntykankaan esikoisteos, vaan opettajana toiminut koneinsinööri on kirjoittanut toistakymmentä ATK-aiheista oppikirjaa 1980-luvulta lähtien. Oppikirjojen kirjoittamiselle tuli tarve, kun ilmeni että suomenkielistä aineistoa tietyistä aiheista ei ollut ollenkaan.

Kirjoittamisen lisäksi toinen Jarmo Mäntykankaan rakas harrastus on valokuvaus.

Kuvausharrastus on alkanut jo vuonna 1980 ja Mäntykangas on palkittu useissa kansainvälisissä valokuvauskilpailuissa.

Rakkaimpia aiheita kuvaajalle ovat luontoaiheet.
- Eilenkin aamulla lähdin jo neljältä järvelle kuvaamaan lokkeja ja siellä reissulla vierähti helposti neljä tuntia, kertoo Mäntykangas.

Jarmo Mäntykankaan valokuvia ja historiikkeja voi tutkia kirjastaan Ahjärveltä aloitettiin Suomen historiaa. Kirja on myynnissä Ruokolahdella Lohelassa ja Käpälämäessä sekä Vuoksenniskalla Vuoksen kirjakaupassa.

Tuleva kunnanjohtaja etsii hyviä kalapaikkoja Ruokolahdelta

Ruokolahden kunnanjohtaja Antti Pätilä jää kesän lopussa eläkkeelle. Tehtävää jatkaa Tuomo Sallinen, joka vastaili Ruokolahtelaisen kepeisiin kesäkysymyksiin.

Kuka olet?
Olen Tuomo Sallinen, 28-vuotias Ruokolahden tuleva kunnanjohtaja elokuusta 2018 alkaen. Olen lähtöisin Pohjois-Savosta Iisalmesta.

Milloin muuttokuormasi suuntaa Ruokolahdelle?
Muutan heinäkuun aikana. Tosin vielä en ole löytänyt sopivaa vuokra-asuntoa Ruokolahdelta, mutta toivon löytäväni asunnon piakkoin.

Millä mielin asetut asumaan Etelä-Karjalaan?
Hyvillä mielin! Kihlattuni on lähtöisin Etelä-Karjalasta. Olen tutustunut seutuun paremmin viime vuosina ja tykästynyt niin paljon, että olin valmis muuttamaan pois Pohjois-Savosta.

Mihin paikkoihin aiot ensimmäisenä tutustua Ruokolahdella?
Ihan ensimmäisenä käyn katsomassa Kummakiveä. En ole aikaisemmin sitä käynyt katsomassa, joten se on nähtävä. Aion myös tutustua Ruokolahden kirkonmäen ympäristöön tarkoin. Isäni on pappi,  ja olen asunut Iisalmen vanhassa puupappilassa lapsuuteni ja nuoruuteni. Kalastamaan lähden, kunhan saan tietooni edes kohtalaiset kalapaikat Ruokolahdelta.

Millainen kunnanjohtaja sinusta tulee?
Toivon, että olen asiantunteva ja määrätietoinen, mutta kuitenkin helposti lähestyttävä kunnanjohtaja. Ruokolahden kokoisessa kunnassa kunnanjohtajan vastuulla on monia tehtäviä, joten töitä riittää varmasti. Varsinaisten ”paperitöiden” lisäksi on huomioitava, että kunnanjohtaja edustaa kuntaa ja kuntalaisia. Pyrin osallistumaan eri tapahtumiin ja tutustumaan ihmisiin mahdollisuuksien mukaan lähialueilla.

Millaisissa asioissa toivoisit kuntalaisten olevan sinuun yhteydessä?
Toivon kuntalaisten olevan yhteydessä merkityksellisessä asioissa. Luonnollisesti erilaiset kehitysehdotukset ja positiivinen palaute ovat mieluisimpia yhteydenottoja, mutta myös ongelmista saa olla yhteydessä. Hyvällä ja riittävän perusteellisella asioiden valmistelulla on löydettävissä ratkaisuja vaikeisiinkin asioihin.

Oletko kesäihminen?
Olen enemmän kesäihminen. Mieluisimmat harrastukseni liittyvät kesään. Tosin talvikin menee, kunhan Ruokolahden hiihtoladut ovat kunnossa.

Kaikkien aikojen paras kesämuistosi?
Yhtenä heinäkuun iltana olin kalassa kahden isoveljeni kanssa ja saimme noin 80 kuhaa. Olimme 9-12 vuotiaita, joten vasta kotipihassa ymmärrettiin, että kalojen fileroinnissa ja perkaamisessa on vielä melkoinen työ edessä. Eihän siinä muu auttanut, kun herättää isä avuksi töihin. Kalaa oli niin paljon, että annoimme suurimman osan naapureille.

Mitä laitat grilliin?
Kiuruvedellä työskennellessäni opin arvostamaan todella paljon suomalaista lähiruokaa. Pyrin ostamaan mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita, joten niitä menee grilliinkin.

Kesäterveisesi ruokolahtelaisille ja alueen kesäasukkaille?
Toivotan hyvää ja aurinkoista kesää kaikille ruokolahtelaisille ja kesäasukkaille.

Koululaiset keinuvat Virmutjoella viimeistä viikkoa

Virmutjoen koulun pihalla on hiljaista maanantaina aamupäivällä. Pihassa olevat autot kertovat, että talossa työskennellään vielä.
Kouluun sisään astuessa vastaan tulee kenkärivistö. Ääniä kuuluu ala- ja yläkerrasta. Keittäjät nostavat ruoka-astioita käytävälle.
Virmutjoen koululla valmistaudutaan lukuvuoden päättymiseen viimeistä kertaa. Koulun ovet suljetaan tämän viikon jälkeen.

Yläkerrassa henkilökunnan työtilassa istuva Jussi Ranki tekee viimeisiä työpäiviään Virmutjoen koulunjohtajana. Hän myöntää, että ilmassa on haikeutta.
14 vuotta koulun johtotehtävissä toiminut Ranki siirtyy syksyllä riviopettajaksi rakenteilla olevaan kouluun kirkonkylälle.
- Onhan tämä iso muutos, vaikka kahdeksan ensimmäistä työvuotta olin keskuskoululla.
Virmutjoen koulussa on 55 oppilasta ja kuusi esikoululaista. Opettajia ja koulunkäynninohjaajia on kymmenkunta.
Sitä mukaa kun kyläkouluja on lopetettu Ruokolahden pohjoispäästä, oppilaita on siirtynyt Virmutjoelle.
-Tämä on ollut ikään kuin sellainen pitstoppi ennen kirkonkylää.

Koulunkäynninohjaajat Saara Partinen ja Jonna Määttä istuvat henkilökunnan pöydän ääressä. Partinen on työskennellyt Virmutjoen koululla lähes 20 vuotta. Hänen työpaikkansa löytyy syksyllä niin ikään kirkonkylältä. Määtän sopimus jatkuu mahdollisesti uudella koululla.
Naiset suhtautuvat tulevaan neutraalisti. Muutos mietityttää enemmänkin lasten kannalta.
- Tästä eteenpäin lasten lapsuus muuttuu.

Huoneen ovi avautuu.
- Isi, mennään syömään, huutaa pieni poika ovenraosta.
Sairauslomalla tämän viikkoa oleva Ranki on ottanut ensi vuonna eskarin aloittavan Eemeli-poikansa mukaan kouluun. Kyläkoulussa ei katsota pahalla pienempien tulevien koululaisten vierailuja.
Määttä myöntää, että hänenkin on ollut joskus hätätapauksessa pakko ottaa pieni lapsensa mukaan kouluun. Virmutjoella se on vielä ollut mahdollista.

Ranki nousee ja lähtee alakertaan syömään. Tänään on tarjolla nakkikastiketta ja perunaa.
Esiopetuksen opettaja Merja Kovanen auttaa Anna Paajaselle ruokaa lautaselle. Kovasen mukaan eskarilaisten luokassa tulevista muutoksista on puhuttu paljon.
- Juuri tänään näytin, mitkä päivät olemme vielä täällä.
Kovasen mukaan lapsia on selkeästi mietityttänyt tulevaisuus.  Moni eskarilainen tulee Pohjalankilasta, jossa koulu on myös lopetettu.
Lapset ovat kertoneet,  että  koululla on jo uutta käyttöä esimerkiksi keppihevosharrastelijoiden kokoontumispaikkana.
-Yritän tsempata, että ehkä tällekin koululle löytyy jatkossa vastaava uusi tarkoitus.

Ruokailijat siirtyvät hiljalleen ulos. Koulupäiviä on vähän, joten varsinaisia oppitunteja ei enää ole.
Viitosluokkalaiset Venla Salmela ja Martta Paananen menevät keinuille. Salmelan mukaan siirtyminen uuteen kouluun tuntuu vähän hassulta.
Kotoa Inkilänmäeltä uuteen kouluun tulee kymmenisien kilometriä. Salmela kulkee matkat bussilla.
Salmela suhtautuu luottavaisin mielin muutokseen.
- Uudessa koulussa on varmasti paljon paremmat liikuntamahdollisuudet.

Koulun pihalle kaartavasta autosta hyppää ulos musta belgianpaimenkoira Milo. Omistaja, opettaja Sari Toivonen antaa Milolle pallon suuhun.
Koira alkaa välittömästi etsiä lasten joukosta käsipareja, jotka heittelisivät palloa. Ja niitähän riittää.
Milo on Toivosen mukaan yleispätevä koulukoira. Se kulkee omistajansa mukana koululla ja istuu toisinaan luokassakin. Toivonen sanoo, että syksy on vielä heille molemmille avoin.
- Joudummeko molemmat etsimään uutta laumaa, en tiedä.

Koulun kellot soivat välitunnin loppumisen merkiksi. Lapset juoksevat sisälle. Milo menee Toivosen kanssa henkilökunnan ovesta.
Koulun pihalle jää vain pöllyävä hiekkapilvi. Kohta ei enää sitäkään.

Katja Neuvonen

Kuva: Vieno Salmela (vasemmalla), Martta Paananen, Venla Salmela, Neea Pitko ja Matias Paananen vaihtavat koulua syksyllä pakon edessä. Salmela arvelee muutoksen tuovan hyviäkin asiaoita, kuten parempia liikuntamahdollisuuksia koulussa.

Pitkä odotus palkittiin

Eroglujen kotona Ruokolahdella tuhisee seitsemänviikkoinen tyttövauva. Serafiina Delalen nimi julkistettiin hiljattain kotona pidetyssä nimenantojuhlassa.

- Serafiina oli myös mummoni äidin äidin nimi. Delale on kurdia ja tarkoittaa hemmoteltua, kertoo vauvan äiti Jenna Eroglu.

Serafiinalla tulee olemaan Ruokolahdella vain muutamia kymmeniä ikätovereita, jos syntyneiden määrä pysyy samoissa lukemissa kuin viime vuonna. 

Etelä-Karjalan keskussairaalan synnytysosaston esimies Tuija Suokas sanoo Ruokolahdella syntyneen viime vuonna 25 lasta. Vuonna 2016 luku oli 30.

 

Kymmenisen vuotta Ruokolahdella asuneet Eroglut ovat huolehtineet omalta osaltaan siitä, että Ruokolahden väkiluku ei laskisi. Serafiina on yrittäjäpariskunta Murat ja Jenna Eroglun neljäs lapsi: pariskunnan esikoinen Mikail on 13, Mustafa täyttää kesällä 9 ja Serine on 8-vuotias.

Neljättä lasta perheeseen ehdittiin toivoa noin kolme vuotta, ennen kuin Serafiina ilmoitti tulostaan.

 

Ruokolahdelta kotoisin oleva Jenna ja Turkin kurdi Murat päätyivät Ruokolahdelle kymmenen vuotta sitten muutaman Nurmijärvellä vietetyn vuoden jälkeen.

Ajatuksena oli, että lapset saisivat käydä samaa koulua kuin Jenna. Nurmijärvellä serkkunsa pitseriassa töissä ollutta Muratia houkutteli oman yrityksen perustaminen. Ruokolahdella ei tuolloin ollut yhtään pitseriaa.

 

Pariskunta muutti Ruokolahdelle Mustafan ollessa pieni vauva. Päätös paluusta Etelä-Karjalaan on osoittautunut oikeaksi.

- Ruokolahti on hyvä paikka kasvattaa lapsia. Täällä kaikki tuntevat toisensa. Apua uskaltaa pyytää ja kaikki ovat valmiita auttamaan, Murat Eroglu sanoo.

Eroglut eivät koe, että Ruokolahdelta puuttuisi lapsiperheiden palveluja. Jenna on tyytyväinen liikuntahalliin, joka mahdollistaa lasten harrastukset omalla paikkakunnalla.

- Ei tarvitse lähteä kuskaamaan lapsia Imatralle.

 

Katja Neuvonen