maanantai 25. maaliskuuta 2019

.

Eskarilaisten mietteitä presidenttiydestä

   - Tasavallan presidentin vaali, ensimmäinen vaali 2018, esikouluikäinen Viivi lukee tabletin ruudulta, jossa on kuva äänestyslipusta.
Ympärillä kuuntelevat toiset eskarit arvelevat, että lippuun voisi kirjoittaa oman nimen.
- Tai syntymäajan, vieressä oleva lapsi jatkaa.
 - Ja syntymävuoden.
Joku ehdottaa iän kirjoittamista tai sitä, mitä on saanut lahjaksi. Yksi eskareista ehdottaa varovasti, että kirjoittaisi presidentin nimen tai sen ketä haluaa äänestää.
Pienellä avustuksella lapset keksivät, että lipukkeeseen laitetaan presidenttiehdokkaan numero, joita aiemmin ryhmän kanssa oli katsottu ehdokkaiden kuvista.
 
Oikean vastauksen löytäminen ei kuitenkaan ole oleellista, sillä nyt ollaan Ruokolahden päiväkodin liikuntasalissa kuulemassa, millaisia ajatuksia eskariryhmien Vanamojen ja Suopursujen ryhmissä presidentinvaaleista liikkuu.
- Näin ne ehdokkaat juttelemassa tv:ssä. Ne jutteli presidentinvaaleista ja sitten siinä puhuttiin sodasta,  Suopursut-ryhmän Matias kertoo koti-illastaan.
Selviää myös, että osa lapsista on katsellut kuvia peukkua näyttävästä Sauli Niinistöstä.
- Minä en ole vielä äänestänyt, Onni kertoo.
Suurin osa lapsista on tietoisia, ettei heillä ole vielä äänioikeutta. Lapset ovat epäröiviä miettiessään, voisiko asia olla toisin.
- On se aika hyvä asia, koska kukaan meistä ei tunne montaa nimeä,  Joonatan sanoo ja viittaa siihen, ettei ryhmässä tunnisteta presidenttiehdokkaiden kuvista muita kuin istuva presidentti.
Ja Paavo. Jonka sukunimi on kuitenkin hukassa.
- Se on pesusieni! ryhmässä hihkaistaan ja nauru valtaa tilan.

Ja Paavo. Jonka sukunimi on kuitenkin hukassa.
- Se on pesusieni!

Vanhojen presidenttien kuvia on katseltu ryhmässä jo viime vuoden puolella. 12 naamasta tunnistetaan äkkiä yksi toinenkin nimi.
- Tarja Halonen! lapset hihkaisevat.
- Se tais olla Suomen eka presidentti, lapsijoukosta arvellaan.
Sitten pohditaan yhdessä naamakuvia katsomalla, voisiko näin olla.
- Mie katon, kuka näyttää vanhimmalta, yksi eskaritytöistä tokaisee ja lapset pääsevät miettimään, ovatko kaikki presidentit vielä elossa.
- Jotkut on vielä elossa. Yksi presidentti oli lomalla ja sit se kuoli. Joku...Joonas. Joku semmoinen.

Presidentin tehtäväksi lapset määrittelevät tärkeiden juttujen päätöksien tekemisen, esimerkiksi päätöksenteon rakennuksien rakentamisesta. 
- Presidentti presidenttailee, lapsijoukosta tiivistetään ja nauretaan päälle.
Lapset arvelevat presidentin työmäärän olevan melko suuri. Lapsia mietityttää, kuka sitten käskee, kun presidentti menee kotiin.
- Mie haluaisin, että Sauli Niinistö menis lomalle, ettei sen tartteis koko ajan tehdä töitä, eräs eskaripojista tuumailee.
Presidentin tehtäväksi lapset näkevät myös sovittelun. Matias käyttää esimerkkinä riitatilannetta, jossa toinen haluaisi samanlaisen kellon kuin jollain toisella.
- Jos presidentti näkisi sitä riitaa. Niin jos sillä olisi rahaa sen verran, että se voisi antaa sille toiselle sellaisen samanlaisen kellon.
Toinen lapsista huomauttaa, että jos antaisi hienomman kellon, niin sitten tulisi taas riitaa.

Yksi presidentti oli lomalla ja sit se kuoli. Joku...Joonas. Joku semmoinen.

Tasapuolisuuden periaate korostuu lasten puheissa. Ruokolahden päiväkodissa demokraattinen toiminta näkyy eskareiden toimintaperiaatteissa. Lasten arkisten itse tekemien päätösten lisäksi ryhmässä on olemassa niin kutsuttu palkkapäivä,  jolloin lapset saavat äänestää toisten ehdotuksia päivän tekemisiksi.
Ehdotuksista toteutuneita ovat muun muassa elokuvapäivä, lelupäivä, ei nukuta päivä ja metsäpäivä. Pitsapäivän toteutumista vielä odotellaan.
Äänestämisessä on käytetty samaa tekniikkaa kuin presidentinvaalien äänestyksessä.
- Ne on tehty salaa. Kukaan toinen ei nää eikä kuule, lapset kertovat.
- Meillä päiväkodissa ei ole vielä presidentinvaaleja käsitelty, mutta Suomi100 -teeman aikaan puhuttiin presidenteistä ja pohdittiin, mitä presidentti tekee ja keskusteltiin vaalisalaisuudesta miksi se on, ryhmän opettaja Satu Törmä kertoo.

Tervehdykset ja kuulumisten kyselyt ovat ryhmäläisten joukossa suosituimpia asioita, joita presidentille haluttaisiin sanoa.
Myös presidentin ikä tahdottaisiin saada selville.
- On varmaan yli kakskyt vuotta, osa lapsista arvelee.
 - Haluaisin tietää hänen osoitteen. Kävisin kylässä, kertoo Joonatan.
Presidentistä puhuessa lasten kanssa nostavat lapset oma-aloitteisesti esille myös ulkopoliittiset asiat.
- Jos tulisi presidenttien kokouksia, niin ne presidentit voisi tehdä yhdessä päätöksiä,  Joonatan tuumaa.
Lasten kädet nousevat pystyyn, kun kysymys kuuluu, kannattaako äänestää. Lasten mukaan niin saadaan valittua uusi presidentti - tai sama.

Vaikka muita presidenttiehdokkaita kuin istuvan presidentin nimeä ei juuri tunneta, tuntuvat lapset olemaan valmiita antamaan muillekin mahdollisuuden päästä valtionpäämieheksi.
- Uusista presidenteistä tuntuis aika kivalta, että pääsis presidentiksi.
Hyväksi presidentiksi Ruokolahden eskarit kokevat sellaisen henkilön, joka tekisi oikeita päätöksiä.
- Sellaisia että muutkin olisivat samaa mieltä.

Terhi Komulainen


Pakkanen on lumettajan paras kaveri

Lumi pöllyää FreeSkin rinteillä kun lumetuskoneet käyvät täydellä teholla. Laskettelukeskus on tältä päivältä vielä kiinni, mutta yrittäjä Tuomas Toiviaisen työpäivä on alkanut pikkupakkasessa jo aamuseitsemältä.
- Yläpakkasrajaa ei lumettamiselle ole. Mitä kylmempi, sen parempi, kertoo Toiviainen. - Työpäivä elää kelien mukaan näin alkutalvesta. Tavoitteena olisi saada rinteisiin kerralla koko talven lumet, joka tarkoittaa vajaata puolta metriä tavallisessa rinteessä.

Tänäkin talvena leuto alkutalvi viivästytti laskettelukeskuksen avaamista. - Päästiin lumettamaan joulupyhinä ja eturinne avattiin 29.12. Kun kausi alkoi joululomalla, juniorilaskijoita on ollut mukavasti. Nyt on kolme rinnettä ja park-alue auki.

Kauden kestoksi Toiviainen arvioi kolmisen kuukautta. - Maaliskuun loppuun on tarkoitus laskea, sitten kausi loppuu näillä leveysasteilla. Silloin laitetaan rinteet säppiin tältä talvelta.

Yritys työllistää kauden aikana 5-10 työntekijää. Työvoimaa tarvitsevat varustevuokraamo, hissit, kahvio ja hiihdonopetus.
- Keskivertoviikonloppuna meitä on kymmenisen ihmistä töissä, tekemistä riittää kyllä kaikille, kertoo Toiviainen.

FreeSkin välinevuokraamosta voi vuokrata erityyppisiä laskettelusuksia, lumilautoja, lumikenkiä ja snow-bikeja.
- Kalustotilanne meillä on vuokraamossa tällä hetkellä hyvä. Erilaisia suksia on noin 150 paria.  Uutena tuotteena meiltä löytyy muutama fat-bike eli ”läskipyörä” vuokraamosta. Leveärenkaisella polkupyörällä pääsee kokeilemaan talvipyöräilyä poluilla, vinkkaa Toiviainen.
Pienimmille vuokraamo tarjoaa erilaisia liukureita ja pulkkia, joilla pääsee laskemaan pulkkamäkeen.
- Ollaan pyritty siihen, että keskuksen toimintaa kehitetään koko ajan. Tälla kaudella on investoitu uusiin lumetuskoneisiin. Lisäksi park-alueita kehitetään lisäämällä suorituspaikkoja ja hyppyreitä. Lapset ja nuoret ovat kuitenkin meillä tärkeimpiä kohderyhmiä, kertoo Toiviainen.

Eniten asiakkaita Free-Skissä käy viikoilla 8 ja 9, jolloin on koululaisten talvilomaviikot Etelä- ja Keski-Suomessa.
- Näille viikoille kehitellään jotain ohjelmaakin,  mutta siitä tiedotetaan enemmän sitten lähemmin, kertoo Toiviainen.

Sanna Äikää


Mäyräkoirista tuli elämäntapa

Höglundien omakotitalon pihalla Salosaaressa haukkuu 2-vuotias mäyräkoira Punkkari. Omistaja Pekka Höglund avaa portin ja kehottaa tulemaan sisäpuolelle.
- Hetki. Mari päästää koirat yksitellen pihalle.
Kun vaimo Mari Höglund avaa talon oven, pihamaalle pelmahtaa yksitellen viisi punaruskeaa mäyräkoiraa. Kuuden koiran vastaanottokomitea tervehtii äänekkäästi haukkumalla. Yksi odottaa vielä sisällä.
- Eivät naapurit ole haukuntaa sen ihmeemmin kommentoineet. Enemmän taitaa tulla palautetta siitä, kun minä karjun koiria olemaan hiljaa, Mari Höglund nauraa.

Mari Höglund otti ensimmäisen pitkäkarvaisen mäyräkoiransa vuonna 1994. Rotu vei Höglundin sydämen.
- Nämä vain ovat niin ihania, omapäisiä.
Tällä hetkellä taloudessa asuu kaikkiaan seitsemän koiraa. Uusin tulokas on viisikuinen Kessu, tuontikoira Puolasta.
Höglundit paitsi kasvattavat omaa laumaansa, myös koiria maailmalle oman Festuca-kennelinsä nimissä. Tähän mennessä pentueita on lähtenyt maailmalle 12. Seuraava on suunnitteilla tämän vuoden lopulle.

Punkkari puolustaa luutaan murahtamalla. Hössö hyppää syliin paijattavaksi. Perheen koirat ovat Mari Höglundin mukaan omia persoonallisuuksiaan.
2-vuotias Tintti on vilkas ja Seppo, 9, seuramies. Iita, 5, tulee kaikkien kanssa toimeen.
Pesueen marssijärjestys on selvä: Laumaa johtaa itseoikeutetusti vanhin narttu, 13-vuotias Nuppu. Sille tarjoillaan ruuat ja herkkupalat aina ensimmäisenä.
- Muut saavat Nupun jälkeen ikäjärjestyksessä.

Höglundit harrastavat koirien kanssa kaikenlaista. Perheen isä Pekka hoitaa uroskoirien lenkityksen ja Marin vastuulla ovat tytöt. Koirien kanssa käydään metsällä jäljestysharrastuksen merkeissä. Näyttelyreissuille lähtee myös pariskunnan 6-vuotias Leo-poika.
Kolme vuotta sitten Mari Höglund alkoi vapaaehtoisena pitää Mäyräkoirakerhon nimissä näyttelykoulutusta Vaittilan kentällä. Muutkin kuin mäyräkoirien omistajat innostuivat asiasta.
Nykyisin viikottain pyörivissä koulutuksissa käy nelisenkymmentä aktiivista koiraharrastajaa.

Keittiön pöydän alta kuuluu jyrsimisen ääniä. Kessu on alkanut nakertaa puisen perintöpöydän jalkaa.
Seitsemän koiran taloudessa kommelluksia sattuu tuon tuosta. Ennen joulua kannettavan tietokoneen näyttö hajosi, kun yksi koirista tiputti koneen pöydältä.
Kerran perhe löysi Tintin kuivamuonasäkin sisältä.
- Piipahdimme kaupassa ja sillä aikaa Tintti oli repinyt pussin kylkeen reiän, Mari Höglund nauraa.
Mäyräkoirat ovat Höglundien kokonaisvaltaisia perheenjäseniä. Niillä on talossa omia sohvia ja makuupaikkoja. Yönsä koirat viettävät kuka missäkin; lattialla, sohvalla tai sängyssä omistajansa kainalossa.
- Minulla oli periaate siitä, että koirat eivät tule sängylle. Lipsuin siitä jo ensimmäisen koiran kohdalla, Mari Höglund nauraa.

Postiauto ajaa Höglundien talon ohi. Koirat ilmoittavat epämääräisestä liikkujasta haukkumalla.
Perhe on tottunut siihen, että talossa on harvoin täysin hiljaista. Koirat ovat heille elämäntapa, eikä ilmankaan osaisi olla.
Yhdestä asiasta Mari Höglund on kuitenkin melko varma.
- Tämän enempää koiria meille ei tule.

Katja Neuvonen

Mikko Vennon tavoitteena luoda ravintola Riihestä kyläläisten olohuone

Salosaarella sijaitseva perinteikäs Repan Riihi on saanut uuden omistajan imatralaisesta Mikko Vennosta. Nimi muuttui joulukuun alusta samalla Ravintola Riiheksi ja ilmettäkin on jo hieman ehditty uudistamaan. Vento kertoo, että remonttia tehtiin tiiviiseen tahtiin talkoovoimin viikon verran ennen avajaisia. Kavereista on ollut suuri apu monessa asiassa.

Ajatuksena Vennolla on tehdä pikkuhiljaa pieniä uudistuksia ja muuttaa paikkaa omannäköiseksi.  Tavoitteenaan uusi omistaja pitää sitä, että Riihi olisi salosaarelaisten olohuone, johon voi vaikka vain piipahtaa kahville, lukemaan lehdet ja tarinoimaan. Ja jos nälkä yllättää, ruoka olisi hyvää ja laadukasta. Lounasta tarjoillaan arkisin ja muinakin aikoina listalta löytyy muun muassa pitsaa ja hampurilaisia. Niitä voi hakea myös kotiin mukaan.

Myös tuttua ja toimivaa toki säilytetään. Karaokea lauletaan edelleen, nyt uusien laitteiden avulla. Asiakkaat ovat myös toivoneet lihapullaperjantaiden ja muikkulounaiden jatkumista. Ylipäätään Vento toivoo kuulevansa asiakkailta toiveita ja ajatuksia Ravintola Riihen suhteen. Yksityistilaisuuksiakin on mahdollista kysellä ja niitä otetaan mahdollisuuksien mukaan.

Iloisesti hymyilevä Mikko Vento kokee saaneensa hyvän vastaanoton kylällä. Ravintola oli tuttu ennestäänkin, sillä hänellä on mökki pienen matkan päässä ja mökkimatkoilla on tullut pysähdyttyä kahville Riiheen. Päätös paikan ostamisesta syntyi nopealla aikataululla ja pitkäaikainen haave omasta baarista alkoi toteutua. Toki hyppy kallionporaajasta ravintoloitsijaksi tuntuu isolta ja moni asia on yllättänyt. Opeteltavaa riittää tekemisen lomassa, Vento pohtii. Onneksi mahtava henkilökunta auttaa paljon ja hallitsee esimerkiksi ravintolakeittiön pyörittämisen.

Ideoita jatkosta Vennolla on alkanut syntyä paljon. Livemusiikkia on ajatuksissa jatkossakin, nyt kun sille saatiin viime viikonloppuna hyvä alku. Terassia voisi kesäksi kunnostaa ja kaupan puolta kehittää asiakkaiden toiveiden mukaan. Esimerkiksi tuoreen leivän myymistä on jo pohdittu.

Haastattelua seuraavana päivänä vapaalla oleva ravintoloitsija aikoi suunnata silti kohti yritystään tärkeän asiakkaan kanssa. Neljävuotias tytär halusi päästä näkemään isänsä ravintolan. Vapaa-ajalla tärkeintä yrittäjäisästä onkin viettää aikaa tytön kanssa.

Jaana Hellstén

Sotaveteraanin kokemuksia nyky-Suomesta

- Toivon, että Suomessa olisi tulevaisuudessa työpaikkoja, ettei kukaan joutuisi parhaina vuosinaan olemaan työtön, esittäää ruokolahtelainen Kaija Aalto toiveen Suomen tulevaisuudelle. 92 vuoden aikana Aalto on ehtinyt nähdä monen sukupolven työn kädenjäljen, joka on vaikuttanut suomalaisen yhteiskunnan rakentumiseen. Näitä sukupolvien alkutaipaleita Aalto sai seurata hyvin likeltä lähes neljän vuosikymmenen ajan ollessaan opettajana Vaittilan koulussa.

-Nykyopetus on yksilöllisempää mitä ennen. Annetaan tukiopetusta ja välineet ovat aivan toisenlaisia. Voi mitä ihanuutta, mitä kaikkea nykyään heillä onkaan! Aalto vertailee kouluissa tapahtuneita vuosikymmenien muutoksia.

-Vanhat alakoulun opettajat kääntyvät haudoissaan, 80-luvun lopusta eläkkeellä ollut opettaja toteaa naurahtaen miettiessään, miten kaunokirjoituksesta harjoittamisesta on siirrytty näppäilemään sormilla erilaisia laitteita. Hän on myös kuullut tarinan, jossa kouluun tulleet opiskelijat eivät olleet varustautuneet kynillä oppitunneille.

Opettajan tärkein työväline on kuitenkin Aallon mukaan säilynyt samana: se väline on Aallon mukaan opettaja itse.

-Opettajuus on hyvin persoonallinen kysymys. Kukin opettaja valitsee itselleen sopivan tavan, jolla oppi menee perille. Oppilaat ovat hyvin tarkkoja. Jos opettaja näkee vaivaa, niin kyllä se työn tekeminen silloin onnistuu. Opettajalta vaaditaan paneutumista, Aalto painottaa.

Koulukiusaamista Aalto on pohtinut viime vuosina hänen lapsenlapsensa koulunkäynnin aikana. Monenlaisten ristiriitojen parissa hänenkin opettaja-aikoinaan koulussa lapset ottivat yhteen. Monesti ristiriidat olivat peräisin kodista omaksutuista arvoista ja asenteista.

- Yksi näkökanta koulussa oli, että antaa lasten itse selvittää. Se ei ole hyvä tapa. Siinä heikompi häviää, Aalto toteaa ja miettii, kuinka lasten väleihin olisi pitänyt puuttua enemmän.

Tämän päivän Suomen parasta asiaa Kaijan ei tarvitse pitkään aprikoida.

-Mitä muuta se voisi olla kuin itsenäisyys! Se on sinänsä niin arvokas asia. Voidaan valita oma puolue ja valtionjohtajat. Miten paljon Suomi sai siinä, että pystyi pitämään puoliaan, Kaija Aalto toteaa ja palaa aikoihin, jolloin Suomen rajat olivat uhattuina.

Lottayksikössä mukana ollut Aalto toimi talvi- ja jatkosodan aikaan niin ruokintatehtävissä kuin evakuoinnin hoitamisessa. Tehtävän suorittamiseen ei liittynyt vastenmielisyyttä vaan Aalto koki sen tehtävänä, joka hoidetaan. Lotta-ajat ovat osana Kaijan arkipäivää edelleen; viimeksi vuosikymmenien muistoihin vei kirjakerho, jossa luettavana oli erään lotan kirjoittama teos.

-Se oli mielenkiintoista lukea. Se sodan ajan tunnelma palaa mieleen näissä kirjoissa. Ei siitä koskaan pääse, rintamapalvelustunnuksen saanut nainen toteaa.

92 vuoden aikana Suomessa on syntynyt aivan uusia käsitteitä ja toimintatapoja, joiden äärellä Aalto joutuu hieman pysähtymään. Tällainen on esimerkiksi lapsen kotitöistä saama viikkoraha.

- Kyllä kodissa pitäisi hoitaa osansa jo pienestä pitäen, on Aallon näkemys. On kuitenkin myös muutoksia, jotka ilahduttavat häntä kovasti nykyisessä suomalaisessa perhe-elämässä.

-Suomalainen miesjärrikkä on paljon sulanut, Aalto naurahtaa ja kertoo ihailevansa, kuinka miehet ovat nykyään perhekeskeisempiä ja enemmän mukana lasten harrastuksissa.

Suomen tulevaisuudelle tämä kuuden lapsenlapsen saanut Kaija-mummo toivoo rauhaa:
-Toivoisin, että eduskunta olisi yksimielisempi, ettei olisi niin jyrkkiä eroja, Kaija toteaa ja  kertoo olleensa kovin hämmentynyt kotimaisten ääriliikkeiden järjestäytymisestä Suomessa.

Työ on myös entisen opettajan sydämen asia:

-Työpaikkoja on sellaisilla, jotka ovat jo loppuun kuluneita. Nämä paikat pitäisi saada sellaisille, jotka pystyisivät ne hoitamaan. Nuoret työhön, Aalto iskostaa.

Kaija toivoo nuorempien sukupolvien pitävän mielessä, kuinka tärkeää on toisten huomiointi ja auttaminen.

-Vain hymy tai pieni apu riittää. Joillakin ihmisillä se on ihan veressä, Aalto kertoo ja kuvailee taannoista kylällä tapahtunutta kauppareissuaan, jolloin hän tihrustelemisesta huolimatta ei ollut saanut selvää hedelmävaa’an numeroista. Yhtäkkiä viereen oli ilmestynyt kanssaostaja, joka kysyi, tarvitseeko hän apua. Se oli lämmittänyt ostoksia tekevän Aallon mieltä pitkän aikaa.

Ruokolahden kylällä on myös muita Kaijan mieltä lämmittäviä asioita.

-Mikä on taivaan lahja, on Ruokolahden kirjasto, lukemista harrastava eläkeläinen toteaa hymy aueten. Ei ainoastaan antoisat kirjat ja viihtyisä ympäristö tuo Kaijalle iloa vaan kirjaston aina avulias henkilökunta.

Kaijan elinaikana Suomi on kokenut sykähdyttäviä muutoksia. Pelkän lyijykynän kirjoittamisen varassa on nykypäivänä haastavaa olla. Muutamia vuosia sitten Kaijan poika Jukka toi hänen kotiinsa tabletin, jotta Kaija olisi voinut maksaa laskuja. Kaija ojensi laskut pojalle hoidettavaksi mutta poika ei suostunut työnjakoon. Näin Kaija joutui pakkokouluun.

-Se oli vastenmielinen koko hökötys. Kauheasti nappuloita, Kaija muistelee ensiasennettaan uuden tekniikan edessä. Nyt hän maksaa laskut, etsii internetistä reseptit ja muut.

-Eikä se todellakaan ole vaikeaa, 92-vuotias toteaa.

Terhi Komulainen

Airi lomalle ja eläkepäiville

Maanantaina 4.12. vietettiin Airin läksiäisiä Ruokolahtelaisen toimituksessa. Itse joulupukkikin kävi saattelemassa halauksellaan Airin ensin lomalle ja sitten vuoden vaihteessa eläkkeelle. Airin iloinen ilme kertoo tilaisuuden tunnelmasta.

Alatuvan uusi elämä

Ruokolahdella Vertalansalmen kylässä seisoo aikaa uhmaten vuonna 1851 valmistunut hirsinen maalaistalo, joka on viimeisen puolentoista vuoden aikana käynyt läpi perusteellisen saneerauksen. Talo ja iso osa kylää on alun perin kuulunut Tellan suvulle, ensimmäisestä isännästä Niilo Tellasta löytyy maininta vuodelta 1687. Nykyinen talo ja tila ovat osa tuota sukuperintöä äidin puolelta vaikkakin omistajien sukunimi on tällä paikalla vaihtunut. Tilaa on aikojen saatossa pilkottu eri vaiheissa ja näin sukua asuu kylässä muuallakin edelleen.

Alatuvan hirsinen talo on Risto Luukkosen ja hänen viiden sisaruksensa syntymäkoti. Tilan päärakennus on valmistunut vuonna 1851. Samalla paikalla on perimätiedon mukaan ollut savupirtti, josta jäljellä on yhdestä puusta tehty järeä pöytä. Alatupaa on kunnostettu sen 166 vuotisen historian aikana useaan otteeseen.  Merkittävin korjaus ajoittuu vuoteen 1935, jolloin Riston vanhemmat muun muassa tekivät toisen kerroksen taloon, uusivat kaikki pinnat ja uunit, kertoivat Luukkoset.

Alatuvan tila oli kaskikulttuurin perustalle vähitellen muovautunut peltoalaltaan pieni lypsykarja- ja metsätila, kuten sotien jälkeen niin monet tilat Ruokolahdella olivat. Viimeiseksi tilalla harjoitettiin muutama vuosi lammastaloutta, joka päättyi vuonna 1973. Sen jälkeen talo oli muutaman vuosikymmenen perikunnan jäsenten käytössä. Risto Luukkonen lunasti tilan päärakennuksen tontteineen sisaruksiltaan 2000-luvun alkuvuosina. Pihapiirin rakennuksia on merkittävämmin kunnostettu siitä lähtien. Samalla pohdittiin vuosien ajan, voisiko myös päärakennuksen kunnostaa.

Pihapiirissä on navetan lisäksi aitta, tilamuseona oleva riihi, kärrikuurista tehty grillikatos ja aikanaan saraheinän varastona toiminut polttopuuvarasto. Risto sekä hänen lapsensa Lippo ja Liina arvostavat perheen ja suvun työtä sekä menneiden sukupolvien ponnistuksia vaikeissa elämäntilanteissa.
Päätös talon saneeraukseen ryhtymisestä syntyi reilu puolitoista vuotta sitten. Nyt marras- joulukuun vaihteessa tehtävän viimeistelyn sekä lopputarkastuksen jälkeen alkaa olla valmista. On aika nauttia työn tuloksista.

Uudenlaista maalla toimimista

Maailma muuttuu, entisenlaista maaseutua ei enää ole olemassa. Monissa navetoissa on lehmien sijaan muuta säilytettävää, kyläkoulut on lakkautettu, kyläkauppoja on hyvin harvassa, rakennuksia on jäänyt tyhjilleen, nuoret ovat muuttaneet työn perässä maailmalle, ikääntyvät siirtyneet palveluiden äärelle kaupunkeihin tai kunnan keskustaajamiin. Tämä on yksi kuva maaseudusta.

Toinen kuva on se, jossa rakennukset on varustettu nykyajan mukaisesti internet-yhteyksillä, käytössä on kaikki muutkin mukavuudet. Taloissa asutaan vakituisesti tai vain osa-aikaisesti, enemmän kuin pelkällä kesämökillä. Tämän kaltaisen todellisuuden ovat Luukkoset halunneet luoda Alatupaan.

Kolme ikäpolvea voi hyvin yhdessä toimien viettää aikaa rauhallisessa maalaisympäristössä. Etätyön tekeminen on mahdollista. Luukkosen nuori polvi näkee maaseudulla uusia mahdollisuuksia. Yrittäjänä kirjailija-agentuuria pyörittävälle Lipolle etätyön tekeminen on täysin mahdollista ja uudistettua taloa voi hyödyntää myös yrityksen neuvottelu- ja edustuskäytössä, esimerkiksi kirjailija-asiakkaiden kanssa. Perheen lapset Touko ja Ilmari käyvät Helsingissä koulua, samoin Hanna-vaimon työ vaatii säännöllisempää läsnäoloa kaupungissa. Viikonloppuisin ja loma-aikoina koko perhe voi hyvin oleskella Alatuvan maisemissa. Helsingistä on lyhyt matka Ruokolahdelle.

Viimeiset kaksikymmentä vuotta pääosin ulkomailla asunut Liina-tytär on oppinut arvostamaan yhteyttä vanhaan suomalaiseen elämäntapaan. Hän on hiljattain muuttanut Lappeenrantaan, matka Alatuvalle on lyhyt ja äitiyslomalla ollessa maalla voi käydä Thomas-pojan kanssa. Englantilaisen avopuolison työ vaatii myös kaupungissa olemista. Liina uskoo elämänlaatuun maaseudulla. Lähimaastosta ja omasta pihapiiristä löytyvät marjat, sienet ja kasvimaan tuotteet, isossa uunissa leipominen ja ruuanlaitto muutenkin kiinnostavat. Toisaalta maailmalla kasvavaa kiinnostusta on herättänyt Airbnb ja sen tarjoamat mahdollisuudet tutustua toisiin kulttuureihin, minkä tyyppistä ajattelua voidaan hyödyntää myös suomalaisissa maaseudun kohteissa.

Vaativaa ammattiosaamista

Risto Luukkonen kertoi, etteivät he olisi uskaltaneet ryhtyä vaativaan saneerausurakkaan ilman ammattiosaajia. Naapurikylästä löytyi urakoitsija, Rakennusorava Oy, jonka yrittäjät Pasi Orava ja Marja Tella-Orava ovat entuudestaan tuttuja ja Marja samaa sukuakin muutaman sukupolven takaa.
 – Välillä joutui päätä raapimaan, miten edetä, totesi Pasi Orava vanhan hirsitalon kunnostamisesta.
Pääurakoitsijana toiminut Pasi Orava otti vastuulleen korjaushankkeen johtamisen ja rakentamisen yrityksen omien työntekijöiden ja aliurakoitsijoiden kanssa. Hankkeessa tarvittiin lisäksi LV-töiden, sähkötöiden ja maansiirtotöiden tekijöitä. Paikallisia yrittäjiä käytettiin, jos heitä vain oli saatavissa. Urakan suunnitteluunkaan ei lähdetty ilman ammattilaisen apua. Arkkitehti Eeva Manninen apunaan Anna Kojo tekivät rakennesuunnittelun sekä tarvittavat piirustukset. Kaikkiaan työmaalla tarvittiin liki kolmenkymmenen henkilön työpanosta pitemmän tai lyhyemmän ajan. Luukkoset itse huolehtivat työmaan siisteydestä sekä yhteyksistä eri toimijoiden välillä.

Erityisen vaativa vaihe oli perustusten uusiminen. Vanha perustus poistettiin, maata kaivettiin perustusten ja lattioiden alta. Tarvittiin väliaikaisia perustuksia. Maata poistettiin kaikkiaan noin sata kuutiota.

- Rakennusmateriaalien valikoima on Suomessa suppea, totesi Lippo Luukkonen. Esimerkiksi vanhan mallin mukaisia ikkunoita ei kotimaasta löytynyt, mutta Virosta löytyi. Samoin vanhaan malliin höylätyt ulkovuorauslaudat ja tuvan lankut täytyi tilata erikoistilauksena.

Ison uunirakennelman tekijä löytyi Vantaalta. Lipon kertoman mukaan he tutkivat internetistä vanhanmallisten uunien kuvia ja sitä kautta löytyi osaava muurari, Noitakan Ari Hakanen. Nyt tuvassa on hella ja leivinuuni, joka on testattu ja toimivaksi todettu. Tuvan puolelle tunnelmaa on luomassa avotakka.

Luukkoset miettivät aluksi rakennuksen madaltamista, mutta arkkitehti Eeva Manninen torppasi ehdotuksen nähtyään rakennuksen. Nyt jälkeenpäin rakennuttajat ovat huomanneet, että oli hyvä säilyttää talon alkuperäinen korkeus. Rahaakin säästyi, koska viipurilaisen katontekijän 1930-luvulla vahvasta pellistä tekemä peltikatto oli edelleen käyttökelpoinen, se kaipasi vain uutta maalia pintaan.

Kotoisa tunnelma

Kun puolentoista vuoden urakka on ohi, ovat Luukkoset tyytyväisiä lopputulokseen.
 – Kaikki toimii, emme olisi voineet löytää parempaa pääurakoitsijaa hankkeeseen kuin Rakennusorava totesi Lippo. Liinan mukaan paikan erityinen arvo on sen historiassa, siksi näin suuri saneeraus kannatti tehdä. Suomessa näin vanha asuinrakennus on jo harvinaisuus.

Luukkosia kolmessa polvessa viettää vapaa-aikaa Alatuvalla. Touko, 15 vuotta, totesi, että on kiva, kun tuvassa on lämmin. Hän nauttii myös hiljaisuudesta. Helsingissä asuvalle nuorelle Alatuvalla vietetty aika on mukavaa vaihtelua kaupungissa asumiselle.

Riston nuorin lapsenlapsi Thomas, tai tuttavallisemmin Tomi, konttailee tuvan lattialla. Seitsemän kuukauden ikäiselle pojalle riittää tutkittavaa. Vaikka lattia on uusittu, ovat samoilla sijoilla konttailleet niin Liina-äiti kuin isoisä Ristokin sisaruksineen.

Luukkosen perheelle vanhan sukutalon saneeraaminen nykyaikaiseksi oli periaatteellinen valinta. He halusivat rakentaa itselleen paikan, jossa eri ikäpolvet voivat omilla juurillaan kohdata toisensa, sukunsa ja kyläläisiä. Luukkoset haluavat tällä projektilla kunnioittaa omaa suomalaista ja karjalaista elämäntapaa vaalimalla sitä käytännössä eli satsaamalla omaa työtä ja varoja omaan kotiseutuun, kylään ja ihmisen mittaiseen paikalliseen kulttuuriin.
– Jos emme itse ota vastuuta maaseudusta, sitä ei kukaan muu tee, totesi Risto. Hän uskoo maaseudun tulevaisuuteen. Jos muutamakin tämän tapainen projekti toteutettaisiin Ruokolahdella vuosittain, se toisi uutta työtä ja palvelujen käyttäjiä lisää maaseudulle.

Mittavassa remontissa talon tunnelma on saatu säilytettyä. Alatupa on rakennettu aikana, jolloin Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskunta. Se on elänyt läpi sortovuosien, nähnyt Suomen saavan itsenäisyyden ja taistelevan itsenäisyydestä. Sodan aikana tupa toimi myös muutaman vuoden kyläkouluna ja 1950-luvulla siinä oli pieni kauppa.

Alatupa on nähnyt maaseudun muutoksen, Euroopan Unioniin liittymisen, globalisoituvan maailman. Uusi vaihe sen historiassa on alkanut. Pojanpojista Touko ja Ilmari pystyvät kertomaan omille jälkeläisilleen päärakennuksen saneerauksesta ja tyttärenpoika Thomaskin tulee muistamaan lapsuuden tunnelmia Alatuvasta. On jotain pysyvää, juuret.

Airi Ruokonen