lauantai 25. toukokuuta 2019

.

Inkisten maatalousyritys sai Ruokolahden suurimman tukipotin - liki 150 000 euroa voi kuulostaa paljolta, vaikka ei se sitä ole

Ruokolahdelle maksettiin vuonna 2018 EU:n kokonaan tai osittain rahoittamia maatalouden tukia yhteensä 1,19 miljoonaa euroa. Suurimman siivun Ruokolahden tukipotista sai maatalousyhtymä Inkinen Heikki ja Simo. Veljesten maatalousyhtymälle maksettiin viime vuonna tukia noin 148 700 euroa. Inkiset kasvattavat lihanautoja, joita tällä hetkellä Virmutjoen pihattonavetasta löytyy noin 400. Peltoalaa on reilut 100 hehtaaria, jolla viljellään heinää eläimille.

Lue lisää: Inkisten maatalousyritys sai Ruokolahden suurimman tukipotin - liki 150 000 euroa voi kuulostaa...

Tanssit loppuvat Suikkalan lavalla

Tappiollinen viime kesä sai Ruokolahden Rajun lopettamaan tanssi-illat. Vaakalaudalla ovat myös seuran järjestämät tanssit Vuoksenniskan Töllillä.

Suikkalan lavalla ei järjestetä tanssi-iltoja ensi kesänä. Ruokolahden Rajun johtokunta päätyi ratkaisuun, koska toiminta ei enää kannattanut.

Johtokuntaan kuuluvan Veijo Henttosen mukaan viime kesä oli tappiollinen.

- Tanssijoita oli sadan ihmisen molemmin puolin per ilta. Jos bändit ottavat illasta vaikka nelisen tonnia, niin eihän se kannata.
Tanssi-iltoja karsittiin jo viime kesänä, kun sunnuntain tanssit lopetettiin. Viime kesänä tansseja järjestettiin enää keskiviikkoisin.

Lue lisää: Tanssit loppuvat Suikkalan lavalla

Kari Hellmanin voi todennäköisimmin löytää auton alta tai nakuttelemasta naapuritaloa

Kuka olet?
Olen Kari Hellman ja asun Ruokolahdella. Perheeseeni kuuluvat avopuoliso, kaksi poikaa ja ”ottotyttö”, pari ranskanbuldoggia sekä hiirenloukku, eli kissa.

Mitä teet työksesi?
Työkseni toimin Ukonhauta Oy:ssä työnjohtajana, pääsääntöisesti. Tarpeen vaatiessa teen muutakin.

Mitä harrastat?
Projektien määrä on alkanut vaihteeksi vähän räjähtää käsiin. Ikuisuusrakennelma ’75 Capricen piti olla yhden talven homma ja se alkoi vuonna 2008. Nyt alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että se valmistuisi tälle kesälle. Jossain kohtaa näytti, että on sen verran ylimääräistä aikaa, että tarvitsemme puolisoni kanssa yhteisen projektin. Ostimme sitten kotimme vierestä toisen, remontoitavan talon. Viime kesänä tuli myös hankittua yksi vene lisää, kun sai halvalla. Sitä pajottaessa menikin viime kesän kaikki yhtään ylimääräiseksi luokiteltava aika. Näitä on lisääkin, mutta ei nyt tunnusteta kaikkea.

Lue lisää: Kari Hellmanin voi todennäköisimmin löytää auton alta tai nakuttelemasta naapuritaloa

Tanskalaistunut Taina Tofthøj kulutti nuorena pyöränsä loppuun Ruokolahden reiteillä - pyöräilee edelleen kymmeniä kilometrejä päivässä

Taina Tofthøjin keittiön ikkunasta näkyy lautta. Parhaiten sen näkee talvella, kun talon ja Alssundin vesien välissä oleva pelto on vihreän matalana odottamassa seuraavan kesän viljaa. Blansin satamasta Etelä-Tanskasta Alsin saarelle lähtevä sini-valkoinen, yli 40-metrinen jätti vetää lähes 150 matkustajaa.
Tofthøjille siinä on jotain tuttua: lossirannalla hän asui myös 1960-luvun lopulla, kun Salosaareen kuljetti vielä Ukonsalmen keltainen lossi.

Lue lisää: Tanskalaistunut Taina Tofthøj kulutti nuorena pyöränsä loppuun Ruokolahden reiteillä - pyöräilee...

Parit löysivät toisensa

Ruokolahden koulun Eräviikko päättyi perjantaina rusettiluisteluun.

Lue lisää: Parit löysivät toisensa

Kunta palkitsi menestyneitä urheilijoita

Ruokolahtelaiset saivat ehdottaa palkinnonsaajia. Stipendejä tuli runsaasti lentopalloilijoille.

Lue lisää: Kunta palkitsi menestyneitä urheilijoita

Millikin laski pyllymäkeä talvitapahtumassa

Sunnuntaina laskettelukeskus Freeski täyttyi lapsiperheistä, kun yhteistyössä Mannerheimin lastensuojeluliiton Ruokolahden yhdistyksen kanssa järjestettiin MLL goes Freeski -talvitapahtuma. Myös yhdistyksen maskotti Milli-leijona nähtiin talvipuuhissa mukana.

Lue lisää: Millikin laski pyllymäkeä talvitapahtumassa